Mutta siihen minulla on syy. Olen nimittäin ihastunut.  Viime päivät olen viettänyt P:n kanssa aika pitkälle koko ajan, eli en ole ehtinyt sen kummemmin urheilemaankaan. Tiistaina (toissapäivänä, ugh.) kävimme yhdessä kuitenkin pelaamassa sulkapalloa! Sain oikein kunnon rökäletappion.. 

Toinen asia, eilen repsahdin herkkulakostani! Oikeesti, nyt ei mulla ei mee hyvin. En ole käynyt ekan punnituksen jälkeen vaa'alla, en vain uskalla. Olen varma, että olen lihonut ainakin miljoona kiloa lisää, siltä musta nyt just tuntuu. Se on aika jännä sinäänsä, vielä viime viikolla oli tosi keveä olo ja tuntui että lihakseni oli kasvaneet ja maha oli pienentynyt huimasti! Se taisi olla vain harhaa, toiveajattelua. Ajattelin käydä ensimmäisen kerran 1.2, jolloin tätä laihdutusprojektia on kulunut yksi kuukausi. Siihen on onneksi vielä pitkä aika. Mun pitäisi varmaan ottaa ittestäni ylös tarkat mitat ja ehkä valokuvat alusvaatteilla, jolloin vaikka ensi kesänä olisi helppoa verrata tätä mun kehitystä. Tulokset (mikäli niitä saadaan) voisivat olla aika motivoivia. 

Ärrrrr, harmittaa, nyt olisi täydellinen aika mennä ulos lenkille, mutta siellä sataa vettä, jep, vettä, ja nyt on tammikuun puoliväli!! Haluaisin rankalle hikitreenille lenkkipolulle tai vaihtoehtoisesti jollekin ryhmäliikuntatunnille. Mulla on huomenna autokoulun teoriakoe, jos pääsen sen läpi niin voisin sen jälkeen mennä salille treenaamaan. Tänään pitää tyytyä joko a) vesisateeseen tai b) kuntopyöräilyyn (blaaah, molemmat vaihtoehdot kuulostavat tylsältä). Taidan kuitenkin olla ahkera tänään ja tehdä molemmat :o Mitä tämä lomailu on saanut mulle aikaseksi, olen selvästi makoillut tarpeeksi tai sitten olen vaan niiin pirun ihastunut, että energiaa riittää kaikkeen! Treenin jälkeen pitää kyllä tehdä myös käsipainosarjoja kun löysin niin mahtavan musiikin:

http://www.youtube.com/watch?v=Y1mGXrT2MaE

Toi on just sopivan pitkä yhdelle sarjalle ja toi kertosäe on vaan niin MAHTAVA! :D 

Semmosta mulla tänään, nähdään taas!

ps. mistä lyödään vetoa että tuun kuitenkin tänne ruikuttamaan etten jaksanutkaan tehdä mitään vaan vietinkin koko lomapäivän sohvalla herkkuja syöden.. Noei, pakko mennä äkkiä sinne lenkille ennen kun tää fiilis loppuu!

Hejdå!